Ajankohtaista

Asiakastarinat

Uusi lisäkerros ja julkisivuremontti Tampereen keskustassa sijaitsevaan kerrostaloyhtiöön 

Tampereen keskustassa Näsilinnankadulla sijaitsevaan taloyhtiöön toteutetaan julkisivuremontin lisäksi kokonainen lisäkerros. Puretun vesikaton ja ullakon tilalle rakentuu parhaillaan uusia asuinhuoneistoja.  Projektin suunnitteluvaihe alkoi vuonna 2022 ja kohde valmistuu kesällä 2024. 

Lue lisää
Uutiset

Pasilan Konepaja Arkkitehti-lehdessä 5/2023

Helsingin Vallilassa sijaitseva Pasilan Konepaja -hankkeemme sai osakseen ansaitsemaansa huomioita tuoreimmassa Arkkitehti-lehden julkaisussa 5/2023. Hankkeessa muutetaan 1910-luvulla valmistuneet junavaunujen rakentamiseen käytetyt hallit kulttuuri-, liikunta-, liike- ja pienteollisuustiloiksi.

Pasilan Konepaja Arkkitehti-lehdessä 5/2023
Ajatuksia

Manu Humppi: Retkeilyrakenteiden suunnittelu Sallan uuteen kansallispuistoon oli retkeilevän arkkitehdin unelmien täyttymys

Arkkitehti Manu Humppi on suunnitellut Sallan kansallispuiston uudet tuvat ja laavut. Rakenteissa on käytetty puurakentamisen uusia ratkaisuja ja tuotteita perinteisiä oppeja unohtamatta. Inspiraatiota suunnitteluun on haettu nykyarkkitehtuurin lisäksi jopa tuhatvuotisista rakentamisen perinteistä.

Manu Humppi: Retkeilyrakenteiden suunnittelu Sallan uuteen kansallispuistoon oli retkeilevän arkkitehdin unelmien täyttymys
Ajatuksia

Käyttäjälähtöinen suunnittelu ja tiedonhankinta

Käyttäjälähtöinen suunnittelu on laadullista tutkimusta, jossa kerätään ymmärrystä siitä, minkälaisia odotuksia ja toiveita rakennuksen tulevilla käyttäjillä on. Käyttäjälähtöisessä suunnittelussa käyttäjä osallistetaan suunnitteluprosessin eri vaiheisiin. Listasimme blogiimme käyttälähtöisen suunnittelun kuusi vaihetta.

Käyttäjälähtöinen suunnittelu ja tiedonhankinta
Asiakastarinat

Kylmätilojen laajennus helpotti kiireisen keskuskeittiön arkea

Kuinka tehdään keskuskeittiöön 300 neliön laajennus niin, että yli 15 000 päivittäistä ruoka-annosta valmistuu remontin ajan kuten ennenkin? Suunnittelimme Kymijoen Ravintopalveluiden Kapyysi-keskuskeittiölle tarkkuutta vaativan laajennustyön.

Kylmätilojen laajennus helpotti kiireisen keskuskeittiön arkea
Ajatuksia

Innoitusta Asuntomessuilta: Sisustuksen TOP 5 trendit 2023

Loviisan asuntomessut tarjosi sisustusarkkitehdille herkullisia tilakokemuksia niin materiaalien, kuin tilankäytön ja esimerkiksi akustiikankin osalta. Yleisen sisustuselementtien määrän suhteen, jossa joitain vuosia sitten siirryttiin minimalismista more is more-runsauteen, ollaan hiljalleen palaamassa hieman hillitympään ja rauhallisempaan sisustamiseen.

Innoitusta Asuntomessuilta: Sisustuksen TOP 5 trendit 2023
Asiakastarinat

Kauppakeskus Pasaati: monipuolista ja pitkäaikaista suunnittelutyötä

Kotkan keskustassa sijaitseva kauppakeskus Pasaati on palvellut asiakkaitaan jo lähes 20 vuoden ajan. Toimimme edelleen kauppakeskuksen suunnittelukumppanina ja varmistamme, että tilat mukautuvat liikkeiden ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin.

Kauppakeskus Pasaati: monipuolista ja pitkäaikaista suunnittelutyötä
Asiakastarinat

Käyttäjälähtöinen konseptointi tukee investointia toimitilojen uudistamiseen

Asiakkaamme toimitilat ovat läpikäyneet vuosikymmenten varrella suuren muutoksen teurastamosta toimistotiloiksi. Tilat eivät useista remonteista huolimatta enää palvele käyttäjiensä ja murroksessa olevan työelämän tarpeita. Käyttäjälähtöinen selvityshankkeemme tarjosi suunnitteluohjurit ja budjettilaskelmat kolmeen eri suunnitteluvaihtoehtoon.

Käyttäjälähtöinen konseptointi tukee investointia toimitilojen uudistamiseen
Ajatuksia

Käyttäjälähtöisen arkkitehtisuunnittelun viisi keskeistä osatekijää

Käyttäjälähtöisen arkkitehtisuunnittelun tavoitteena on tuottaa tiloja, rakennuksia ja ympäristöjä, jotka vastaavat niitä käyttävien ihmisten tarpeita ja mieltymyksiä.

Listasimme blogiimme käyttäjälähtöisen suunnittelun viisi keskeistä osatekijää.

Käyttäjälähtöisen arkkitehtisuunnittelun viisi keskeistä osatekijää
Asiakastarinat

Toimiston sisustussuunnittelu: toimivia tiloja ja parempaa akustiikkaa Eduhouselle

Koulutusorganisaatio Eduhousen työntekijät halusivat toimitiloihinsa lisää viihtyisyyttä ja parempia akustisia ominaisuuksia. Oivaltavat ratkaisut toivat avotoimistoon uudenlaisen, akustiikan huomioon ottavan sisustuksen.

Toimiston sisustussuunnittelu: toimivia tiloja ja parempaa akustiikkaa Eduhouselle
Uutiset

Lisäkerroksia Tampereen keskustaan

Täydennysrakennuskohteemme tiivistävät Tampereen keskustaa kaupungin ilmastostrategian mukaisesti.

Lisäkerroksia Tampereen keskustaan
Asiakastarinat

Esteetöntä asumista Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kodeissa

Olemme toimineet Kehitysvammaisten Palvelusäätiön suunnittelukumppanina yli vuosikymmenen ajan. Yhdessä kehitämme kehitysvammaisille kodikasta ja yksilöllistä asumista.

Esteetöntä asumista Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kodeissa
Uutiset

Pasilan Konepajan arkkitehtikilpailu ratkaistu

Pasilan Konepajan sähköjunahallin paikalle kaavaillun uudisrakentamisen arkkitehtikilpailu on saatu päätökseen. Kilpailun voittajaksi valikoitui ehdotus ”Roof for Helsinki”.

Pasilan Konepajan arkkitehtikilpailu ratkaistu
Ajatuksia

Allianssimalli rakentamisessa: peruskorjaushanke uudistaa Kouvolan Asuntojen vuokrakohteet

Allianssimalli on nouseva trendi varsinkin julkisen puolen rakentamisessa. Malli painottaa yhteistyön ja innovatiivisen ongelmanratkaisun merkitystä ja takaa tilaajalle kustannustehokkaan loppuratkaisun. Tässä blogisarjassa seuraamme Kouvolan Asuntojen perusparannushankkeen etenemistä ja jaamme matkan varrella kertyneitä oppeja allianssin toiminnasta.

Allianssimalli rakentamisessa: peruskorjaushanke uudistaa Kouvolan Asuntojen vuokrakohteet
Ajatuksia

Laitila Arkkitehdit mukana kehittämässä Haminan Seurahuoneen korttelia

Laadimme Haminan Seurahuoneen korttelille Master Planin ja investointistrategian, jonka pohjalta korttelin kehittämistä jatketaan sekä paikallisia yrityksiä, kaupunkilaisia että matkailijoita palvelevaksi kokonaisuudeksi. Käyttäjälähtöinen hanke alkaa kaikille avoimella kyselytutkimuksella.

Laitila Arkkitehdit mukana kehittämässä Haminan Seurahuoneen korttelia
Uutiset

Juhlavuoden logo

Vuosi 2023 on meille juhlan vuosi. Laitila Arkkitehtien perustamisesta on tullut kuluneeksi 45 vuotta ja sen kunniaksi meillä on myös uusi logo!

Juhlavuoden logo
Uutiset

Nimitysuutisia!

Manu Humppi on kutsuttu Laitila Arkkitehtien osakkaaksi.

Nimitysuutisia!
Uutiset

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2023! 🎅🎄

Suuri kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme menneestä vuodesta 2022!

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2023! 🎅🎄
Asiakastarinat

Laitila Arkkitehdit auttaa Hyphen-arkkitehtitoimistoa mukauttamaan suunnitelmat suomalaiseen ympäristöön

Lokalisointipalvelumme auttoivat globaalia arkkitehtitoimisto Hyphenia tarjoamaan yhdysvaltalaiselle asiakkaalleen Suomen ilmastoon sopivaa ja paikallisen lainsäädännön mukaista arkkitehtisuunnittelua.

Laitila Arkkitehdit auttaa Hyphen-arkkitehtitoimistoa mukauttamaan suunnitelmat suomalaiseen ympäristöön
Uutiset

Pikkujoulut 1920-luvun hengessä

Juhlimme pikkujouluja Gatsby-hengessä fiinisti pukeutuneina Tampereen uudella toimistolla.

Pikkujoulut 1920-luvun hengessä
Uutiset

Kotkan Seurahuone valittiin Pohjois-Euroopan parhaaksi konseptihotelliksi

World Luxury Hotel Awards palkitsi Original Sokos Hotel Kotkan Seurahuoneen Pohjois-Euroopan parhaana konseptihotellina. Laitila Arkkitehtien kädenjälki ja suunnitteluosaaminen näkyy kaikkialla hotellissa, sillä olemme suunnitelleet Seurahuoneen laajennusosan ja toimineet hotellin korjaushankkeiden pää- ja arkkitehtisuunnittelijoina.

Kotkan Seurahuone valittiin Pohjois-Euroopan parhaaksi konseptihotelliksi
Uutiset

Tampereen toimisto juhli tupaantuliaisia

Juhlistimme Tampereen uusia toimitilojamme ja brändilaajentumista Tampereelle tupaantuliaisissa viime torstaina 3.11.

Tampereen toimisto juhli tupaantuliaisia
Uutiset

Vihanto & Co on nyt osa Laitila Arkkitehteja

Tamperelainen perinteikäs arkkitehtitoimisto siirtyy osaksi Laitila Arkkitehteja, joka osti Vihanto & Co:n vuonna 2021.

Vihanto & Co on nyt osa Laitila Arkkitehteja
Asiakastarinat

Kotkan ja Kouvolan Original Sokos Hotellien päivitykset tehtiin asiakaskokemus ja muunneltavuus edellä

Olemme suunnitelleet useita laajennus- ja korjaushankkeita Kouvolan Original Sokos Hotel Vaakunan ja Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneen hotelli- ja ravintolatiloihin. Samalla olemme kerryttäneet ymmärrystä hotellihankkeiden erityispiirteistä.

Kotkan ja Kouvolan Original Sokos Hotellien päivitykset tehtiin asiakaskokemus ja muunneltavuus edellä
Uutiset

Uusi osaaja Kotkan toimistolle

Laitilan organisaatio vahvistui jälleen maanantaina uudella tekijälle, kun rakennusarkkitehdiksi valmistuva Tea Kiiskinen liittyi tiimiimme. Tea on osalle meistä jo entuudestaan tuttu, sillä hän työskenteli tytäryhtiössämme Arkkitehtuuritoimisto Vihannolla kesän ja syksyn 2021. Tervetuloa Tea!

Uusi osaaja Kotkan toimistolle
Asiakastarinat

Kymsoten Lasten terveyspalveluiden tilat saivat piristystä eläinmaalauksista

Kymsoten Lasten terveyspalveluiden tilat, joissa toimivat lasten kehitykselliset palvelut ja lastenpsykiatria, kaipasivat väriä ilahduttamaan nuoria asiakkaita. Sisustusarkkitehdin ilmeikkäät seinämaalaukset tekevät tiloista viihtyisämmät ja auttavat pieniä asiakkaita suunnistamaan käytävillä.

Kymsoten Lasten terveyspalveluiden tilat saivat piristystä eläinmaalauksista
Uutiset

Olemme muuttaneet!

Helsingin toimistomme on muuttanut uusiin United Founders -yhteisön toimitiloihin Helsingin Lassilassa. Uusi osoitteemme on Kaupintie 2, Helsinki. Uudet tilat remontoitiin monitilatoimistoksi, jossa tilat jaksottuvat julkisesta aula-kahviotilasta yksityisempiin tiloihin. Tilatyyppien muuttuessa myös tilojen sallittu äänitaso muuttuu. Kahvion vapaan keskustelun tilasta siirrytään avokonttorin kautta kirjastoon, ja siitä edelleen hiljaisiin huoneisiin. Tilat on myös suunniteltu alun pitäen hybriditoimistoksi, […]

Olemme muuttaneet!
Ajatuksia

Manu Humppi: ”Retkeilijöiden uusi sukupolvi arvostaa uudenlaista otetta autiotupien suunnittelussa”

Arkkitehti Manu Humppi on intohimoinen retkeilijä, joka hyödyntää kokemusasiantuntijuuttaan työssään retkeilyrakenteiden suunnittelijana. Autiotuvat ja laavut suunnitellaan ympäröivän luonnon ehdoilla.

Manu Humppi: ”Retkeilijöiden uusi sukupolvi arvostaa uudenlaista otetta autiotupien suunnittelussa”
Uutiset

Kevätpäivä 29.4.2022

Tämän vuotinen kevään virkistystapahtuma suuntautui Kymenlaaksoon, missä kokoonnuimme Kultaan Koskitilalle viettämään toiminnantäyteistä ulkoilupäivää.

Kevätpäivä 29.4.2022
Asiakastarinat

Anjalankosken voimalaitos: kiinnostavaa tehdasarkkitehtuuria teräslevyistä

Suuret ikkunat, kaareva muoto ja teräslevystä rakennettu julkisivu ovat
Anjalankosken voimalaitoksen tunnusmerkkejä. Stora Ensolle suunniteltu laitos voitti Pohjoismaiden
ohutlevyarkkitehtuuripalkinnon vuonna 2001.

Anjalankosken voimalaitos: kiinnostavaa tehdasarkkitehtuuria teräslevyistä
Asiakastarinat

Laadukasta vuokra-asumista Haminan Tervasaaressa

Hamina-Asuntojen moderni kaupunkitalo Haminan Tervasaaressa avaa pelin uudella merellisellä asuinalueella aivan Haminan keskustan tuntumassa. Kubbenkatu 3 on kaunis ja käytännöllinen esikuva vastakaavoitetun asuinalueen rakennuskannalle.

Laadukasta vuokra-asumista Haminan Tervasaaressa
Asiakastarinat

Uusi perusparannuskonsepti tehostaa Hoasin korjausrakentamista

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas toteutti viiden kohteen perusparannushankkeen uudenlaisena allianssiprojektina. Me vastasimme hankkeen pääsuunnittelusta ja arkkitehtisuunnittelusta. Konsepti on tuonut tehokkuutta Hoasin korjausrakentamiseen ja mahdollistanut oppien hyödyntämisen useassa eri kohteessa.

Uusi perusparannuskonsepti tehostaa Hoasin korjausrakentamista
Uutiset

Laitila Kotkan tiimi vahvistuu

Rakennusarkkitehti Monica Mjema on aloittanut tänään 14.3.2022 Kotkan toimistollamme nuoremman suunnittelijan tehtävissä. Ensimmäisenä projektinaan hän osallistuu uudiskerrostalon hankesuunnitteluun. Monica on koulutukseltaan myös ympäristöinsinööri (AMK) ja tuo hän lisää syvyyttä ympäristöosaamiseemme. Tervetuloa Monica!

Laitila Kotkan tiimi vahvistuu
Ajatuksia

Asunnonostajan muistilista 4: ikääntyvän asujan tarpeet

Kun väestö ikääntyy, tarve esteettömille ja kotona asumista tukeville asumisratkaisuille lisääntyy jatkuvasti. Esimerkiksi rakennusmateriaaleilla voi olla yllättäviä vaikutuksia ikääntyvän tarpeille.

Asunnonostajan muistilista 4: ikääntyvän asujan tarpeet
Ajatuksia

Kerro, kerro käyttäjä… Käyttäjälähtöisyys sote-keskuksen suunnittelussa

Käyttäjälähtöisellä suunnittelulla tarkoitetaan käyttäjiä osallistavaa prosessia, jossa tavoitteena on kerätä syvempää ymmärrystä siitä, minkälaisia tarpeita, toiveita ja pelkoja käyttäjillä on koskien suunniteltavaa tilaa. Prosessissa syntynyttä aineistoa kutsutaan käyttäjäymmärrykseksi.

Kerro, kerro käyttäjä… Käyttäjälähtöisyys sote-keskuksen suunnittelussa
Uutiset

Uusi osaaja Helsinkiin

Laitila Helsingin tiimi vahvistui kokeneella korjausrakentamisen osaajalla, kun Jarkko Rauvanlahti liittyi joukkoomme vuoden alusta.

Uusi osaaja Helsinkiin
Uutiset

Tuukka Karjalainen Kymen Sanomien haastattelussa

Kymen Sanomat haastatteli arkkitehtiamme Tuukka Karjalaista funkkiskauden hotellisuunnitelmista

Tuukka Karjalainen Kymen Sanomien haastattelussa
Ajatuksia

Asunnonostajan muistilista 3: Sisustettavuus ja säilytysratkaisut

Sisustusta ja uuden kodin säilytysratkaisuja kannattaa alkaa miettiä jo ostovaiheessa. Tästä blogista löydät vinkkejä siihen, mihin asuntoa ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota, ja millaisilla sisustusratkaisuilla teet asunnosta toimivan kodin.

Asunnonostajan muistilista 3: Sisustettavuus ja säilytysratkaisut
Uutiset

Laitila Arkkitehdit arkkitehti-pääsuunnittelijana Kouvolan Asuntojen peruskorjausallianssissa

Kouvolan asunnot peruskorjaa kaikkiaan neljä kiinteistöä tulevan neljän vuoden aikana. Laitila Arkkitehtien tiimi Tuukka Karjalaisen luotsaamana vastaa kohteiden arkkitehti- ja pääsuunnittelusta.

Laitila Arkkitehdit arkkitehti-pääsuunnittelijana Kouvolan Asuntojen peruskorjausallianssissa
Ajatuksia

Asunnonostajan muistilista 2: Makuuhuoneet

Makuuhuoneet ovat pienentyneet muun asunnon mukana suomalaisessa asuntotuotannossa. Edes pohjaratkaisu, jossa parisängyn kummallekin puolelle mennään omasta oviaukosta, ei ole enää mikään harvinaisuus. Sellaisia on suunniteltu meidänkin toimistossamme. Hyvin käytettynä tällainen totutun ajattelun kyseenalaistaminen antaa paljon lisäarvoa asuttavuudelle. Usein näkee kuitenkin asuntoja, joissa lattiapinta-alasta 20 tai jopa 30 % saattaa olla asunnossa liikkumiseen käytettävää tilaa. Tällöin asunnon kalustettavuus jää heikoksi.

Asunnonostajan muistilista 2: Makuuhuoneet
Ajatuksia

Asunnonostajan muistilista 1: Keittiö

Asunnon hankinta ja remontointi on stressaavaa. Kumpikin on useimmille meistä merkittävä investointi, johon sitoudutaan pitkäksi aikaa. Netti on pullollaan asunnonostajan muistilistoja, joissa käydään läpi asunnon hankkimisen juridinen puoli, mutta asuntojen laadulliset seikat jäävät vähemmälle huomiolle.

Asunnonostajan muistilista 1: Keittiö
Asiakastarinat

Pasilan konepaja: uusi elämä historialliselle tehdasalueelle

Aikoinaan junavaunujen rakentamiseen ja huoltoon käytetty Pasilan konepaja on käynyt läpi suuren muutoksen vilkkaasta tehdasalueesta kaupunkilaisten suosimaksi ajanviettopaikaksi. Meillä on ollut ilo olla mukana korjausrakennusprojektissa, jonka myötä historiallisesta konepajasta kuoriutuu jotain aivan uutta.

Pasilan konepaja: uusi elämä historialliselle tehdasalueelle
Ajatuksia

Muuttuva kaupunkitila: näin uusi ja vanha löytävät sopusoinnun

Koronapandemia on kääntänyt muuttovirtoja poispäin kaupungista ihmisten etsiessä tilavampia koteja ja luonnonläheisempää elämää. Kaupungistumisen megatrendi ei silti näytä hiipumisen merkkejä. Kaupunkien väkilukujen kasvaessa kaupunkitiloja on pakko tiivistää ja parannella niin korjaus- kuin uudisrakentamisen avulla.

Muuttuva kaupunkitila: näin uusi ja vanha löytävät sopusoinnun
Uutiset

Arkkitehti/pääsuunnittelija Helsinkiin

Etsimme Helsingin toimistoomme kahta pääsuunnittelutaitoista arkkitehtia korjausrakentamisen tiimiimme!

Olemme jatkaneet hakuaikaa 15.11.2021 asti! Ensimmäiset haastattelukierrokset pyörähtävät käyntiin marraskuun toisella viikolla. Lähetä hakemuksesi pian, niin ehdit vielä mukaan!

Arkkitehti/pääsuunnittelija Helsinkiin
Asiakastarinat

Kymsote: käyttäjälähtöinen suunnittelu rakennushankkeissa

Palvelumuotoilun työkalut auttavat suunnittelijoitamme luomaan ihmislähtöisiä ratkaisuja, jotka perustuvat oikeilta käyttäjiltä kerättyyn ymmärrykseen. Teimme yhteistyössä data- ja designyritys Solitan kanssa Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle käyttäjälähtöisen suunnittelun projektin, jonka pohjalta kehitämme käyttäjäymmärryksen työkaluja myös muiden hankkeidemme käyttöön.

Kymsote: käyttäjälähtöinen suunnittelu rakennushankkeissa
Uutiset

Uusi tekijä tiimiimme

Kolmannen vuoden rakennusarkkitehtiopiskelija Pinja Pasanen on aloittanut Laitila Helsingillä nuorempana suunnittelijana 7.6. ja on meillä tämän kesän ajan harjoittelussa elokuulle asti.

Uusi tekijä tiimiimme
Ajatuksia

Käyttäjälähtöinen suunnittelu päiväkodissa: lapset käyttäjäryhmänä

Ihmisen suhde ympäristöönsä on transaktionaalinen, eli ympäristö vaikuttaa ihmiseen ja ihminen vaikuttaa sekä tiedostaen että tiedostamattaan ympäristöönsä. Myös lapsille tulisi tarjota mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja päästä osaksi tilojen suunnittelua.

Käyttäjälähtöinen suunnittelu päiväkodissa: lapset käyttäjäryhmänä
Ajatuksia

Miten tuottaa hyvää asumista?

Kaksihenkisen asuntokunnan laadukkaan asumisen on sanottu tarvitsevan vähintään 55-60 m2 asuinpinta-alaa. Uudisasuntotuotannossa me olemme toimistossamme suunnitelleet tuon kokoisia asuntoja viimeksi ennen 2008 finanssikriisiä. Toteuttajien toiveet asuntojen keskipinta-alasta ovat tiukentuneet vuosi vuodelta. Kun korona-virus sulki ihmiset keväällä koteihinsa, moni huomasi, ettei oma asunto taivukaan siihen, että kaksi aikuista yrittää tehdä kotona töitä lasten ja lemmikkien temmeltäessä ympärillä. Tilaa rauhoittumiseen ja keskittymiseen ei ole tarpeeksi, tai sitä ei ole lainkaan.

Miten tuottaa hyvää asumista?
Uutiset

Tiimimme kasvaa!

Arkkitehtuurin kandidaatti Inkeri Kankkunen on aloittanut joukossamme diplomityöntekijänä. Opinnäytetyössään Inkeri osallistuu yrityksemme käyttäjälähtöisen suunnittelun ja toimintamallin kehittämiseen ja koko organisaation ohjenuorana toimivan käyttäjälähtöisen suunnittelun pelikirjan laatimiseen.

Tiimimme kasvaa!
Ajatuksia

Toimialaa avaamassa

Arkkitehdin rooli rakennushankkeessa on pienentynyt toimialan työnjaon pirstaloituessa. Arkkitehdille on jäänyt rakennuksen ulkonäön ja tilojen suunnittelu sekä kohteen myyntiin ja markkinointiin tarvittavan materiaalin, kuten näkymäkuvien tekeminen. Jälkimmäiset ovat kokemukseni mukaan nekin kasvavassa määrin siirtymässä mainostoimistojen tehtäväksi.

Toimialaa avaamassa
Uutiset

Laitila Arkkitehdit kasvaa, toimisto Tampereelle

Laitila Arkkitehdit Oy ja United Founders Oy ovat yhdessä ostaneet tamperelaisen Arkkitehtuuritoimisto Vihanto & Co Oy:n. Kaupan myötä pääkaupunkiseudulla ja Kymenlaaksossa toimiva Laitila Arkkitehdit laajentaa palveluidensa tarjontaa Tampereen seudulle.

Laitila Arkkitehdit kasvaa, toimisto Tampereelle
Ajatuksia

Kysyin itseltäni ”Miksi?”

Elämätapamuutos on tuonut mukanaan kauniit kuulaat syysaamut ja auringonnousut, joiden ensisäteet ovat ikuistuneet myös valokuviin juoksulenkin lomassa. Onneksi syksy on ollut kaunis, eikä motivaatiota ole tarvinnut heti kerätä kaatosateessa.

Kysyin itseltäni ”Miksi?”

Pysy ajan tasalla rakentamisen trendeistä

Tilaa uutiskirje

Ota yhteyttä!

Mitä haluaisit rakentaa? Suunnittelemme niin suuret kuin pienet rakennushankkeesi vuosien ammattitaidolla. Täytä lomake niin otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman nopeasti.