Asiakastarinat

Uusi lisäkerros ja julkisivuremontti Tampereen keskustassa sijaitsevaan kerrostaloyhtiöön 

Tampereen keskustassa Näsilinnankadulla sijaitsevaan taloyhtiöön toteutetaan julkisivuremontin lisäksi kokonainen lisäkerros. Puretun vesikaton ja ullakon tilalle rakentuu parhaillaan uusia asuinhuoneistoja.  Projektin suunnitteluvaihe alkoi vuonna 2022 ja kohde valmistuu kesällä 2024. 

Vahvalla yhteistoiminnalla laadukkaaseen lopputulokseen

Tamperelaisen taloyhtiön korjaushanke toteutetaan KVR-mallilla ja urakoitsijana hankkeessa toimii RJP Rakennus. Laitila Arkkitehdit on toiminut yhteistyökumppanina suunnittelussa ja vastaa hankkeen arkkitehti- ja pääsuunnittelusta.  

Laitila Arkkitehtien Tampereen yksikköä vetävä Manu Humppi vastasi muutamaan kysymykseen Näsilinnankadusta sekä ullakkorakentamisen suunnittelusta yleisesti. RJP Rakennus Oy:n toimitusjohtaja Miikka Seppänen antoi haastattelussa palautetta hankkeen kulusta ja yhteistyöstä. 

Haasteet ullakkorakentamisen suunnittelussa

Kohde on hyvin keskeisellä paikalla Tampereen ydinkeskustassa ja suunnittelua ohjasivat perinteiset keskustarakentamisen haasteet. Suunnittelun reunaehtojen suhteen tehtiin yhteistyötä museoviraston, asemakaavoituksen ja rakennusvalvonnan kanssa. ”Muutosten teettäminen kaupunkikuvaan on hyvin säänneltyä, mikä tulee ottaa huomioon etenkin suunnittelun alkuvaiheessa”, Manu kertoo. 

Yleisesti ottaen kaupunkikuvallisen ilmeen huomiointi on korotushankkeissa tärkeää, koska hankkeissa haetaan poikkeamista asemakaavasta. Suunnitteluvaiheessa tulee osallistaa eri alojen viranomaisia ja esimerkiksi paloturvallisuusmääräysten huomioiminen on hyvin olennainen asia. Kantavuudet ja rakenteelliset asiat saadaan ratkaistua yleensä helposti, mutta esimerkiksi nykyaikaisten rakennusmääräyksien soveltaminen vanhoilla tilamitoituksilla suunniteltuihin rakennuksiin saattavat aiheuttaa haasteita.   

Esimerkkinä Humppi mainitsee kyseisen Näsilinnankadun hankkeen, jossa poistumisturvallisuuden suhteen jouduttiin käyttämään suunnittelijan erityistä luovuutta asian ratkaisemiseksi. Myös Seppänen kehuu Laitila Arkkitehtien ongelmanratkaisukykyä: ”Viranomaisyhteistyö sujuu hyvin, osapuolia osataan kuunnella ja ratkaisut ovat luovia.” 

Tampereelle rakentuu ullakkoasuntoja Näsilinnankatu 16. Kuvassa näkyvät vesikaton suojaksi rakennetut telineet. Laitila Arkkitehdit ovat toimineet hankkeessa pääsuunnittelijoina.

Laitila Arkkitehdit suunnittelukumppanina

Pääurakoitsijana toimiva RJP Rakennus on kokenut korjausrakentaja, joka toimii Pirkanmaan alueella. Urakoitsija on Laitila Arkkitehdeille tuttu kumppani jo vuosien takaa. “Työskentely yhdessä RJP:n kanssa on sujunut erinomaisesti ja pääsimme nyt tässä hankkeessa jatkamaan hyvin alkanutta yhteistoimintaa”, Manu Humppi lisää.  

”Yhteistyötä on tehty nyt kolmessa hankkeessa ja mainiosti on mennyt. Laitila Arkkitehdeillä on hyvää osaamista tällaisista suunnitteluprojekteista, ja he osaavat toimia viranomaisten kanssa sujuvassa yhteistyössä. Hankkeet etenevät ripeästi, kun avoimiin asioihin saadaan vastaukset. Suunnitteluratkaisut ovat arkkitehtuurisesti laadukkaita ja rakentajan toiveita toteutusratkaisuista kuunnellaan.” täydentää RJP Rakennus Oy:n toimitusjohtaja Miikka Seppänen.  

Lue lisää arkkitehtisuunnittelun palvelustamme

Lue lisää

Asiakastarinat

Kylmätilojen laajennus helpotti kiireisen keskuskeittiön arkea

Kuinka tehdään keskuskeittiöön 300 neliön laajennus niin, että yli 15 000 päivittäistä ruoka-annosta valmistuu remontin ajan kuten ennenkin? Suunnittelimme Kymijoen Ravintopalveluiden Kapyysi-keskuskeittiölle tarkkuutta vaativan laajennustyön.

Kylmätilojen laajennus helpotti kiireisen keskuskeittiön arkea
Asiakastarinat

Kauppakeskus Pasaati: monipuolista ja pitkäaikaista suunnittelutyötä

Kotkan keskustassa sijaitseva kauppakeskus Pasaati on palvellut asiakkaitaan jo lähes 20 vuoden ajan. Toimimme edelleen kauppakeskuksen suunnittelukumppanina ja varmistamme, että tilat mukautuvat liikkeiden ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin.

Kauppakeskus Pasaati: monipuolista ja pitkäaikaista suunnittelutyötä
Asiakastarinat

Käyttäjälähtöinen konseptointi tukee investointia toimitilojen uudistamiseen

Asiakkaamme toimitilat ovat läpikäyneet vuosikymmenten varrella suuren muutoksen teurastamosta toimistotiloiksi. Tilat eivät useista remonteista huolimatta enää palvele käyttäjiensä ja murroksessa olevan työelämän tarpeita. Käyttäjälähtöinen selvityshankkeemme tarjosi suunnitteluohjurit ja budjettilaskelmat kolmeen eri suunnitteluvaihtoehtoon.

Käyttäjälähtöinen konseptointi tukee investointia toimitilojen uudistamiseen