Uutiset

Lisäkerroksia Tampereen keskustaan

Täydennysrakennuskohteemme tiivistävät Tampereen keskustaa kaupungin ilmastostrategian mukaisesti.

Kaksi Tampereen toimipisteessämme suunniteltua täydennysrakennuskohdetta on saanut rakennusluvan. Näsilinnankadulla sijaitsevavat asunto-osakeyhtiöt ovat olleet sattumalta samaan aikaan käynnistämässä hankkeitaan, joissa rakennetaan lisäkerrokset olemassa olevien rakennusten päälle.

Rakennusluvat haettiin ja myönnettiin samaan aikaan. Rakennustyöt pääsevät näin ollen käyntiin sopivasti kevään alkaessa. Rakennusurakoista vastaa RJP Rakennus Oy

Ullakkorakentaminen tiivistää Tampereen keskustaa kaupungin ilmastostrategian mukaisesti, joten hankkeille on myönnetty lupa poiketa asemakaavasta kerrosluvun osalta. Lisäkerros toteutetaan puurakenteisena. 

Rakennuksen korottaminen mahdollistaa kalliiden remonttien osittaisen rahoittamisen. Uuden ullakkokerroksen rakentamisen myötä syntyvä rakennusoikeus myydään jolloin taloyhtiöiden osakkaiden maksettavaksi jää tavallista pienempi osuus saneerauksesta. 

Laitila Arkkitehdeilla on vahva kokemus täydennysrakennuskohteiden pääsuunnittelusta ja arkkitehtisuunnittelusta niin asuin- kuin liikekiinteistöissä. 


Lue lisää

Uutiset

Pasilan Konepaja Arkkitehti-lehdessä 5/2023

Helsingin Vallilassa sijaitseva Pasilan Konepaja -hankkeemme sai osakseen ansaitsemaansa huomioita tuoreimmassa Arkkitehti-lehden julkaisussa 5/2023. Hankkeessa muutetaan 1910-luvulla valmistuneet junavaunujen rakentamiseen käytetyt hallit kulttuuri-, liikunta-, liike- ja pienteollisuustiloiksi.

Pasilan Konepaja Arkkitehti-lehdessä 5/2023
Uutiset

Pasilan Konepajan arkkitehtikilpailu ratkaistu

Pasilan Konepajan sähköjunahallin paikalle kaavaillun uudisrakentamisen arkkitehtikilpailu on saatu päätökseen. Kilpailun voittajaksi valikoitui ehdotus ”Roof for Helsinki”.

Pasilan Konepajan arkkitehtikilpailu ratkaistu
Uutiset

Juhlavuoden logo

Vuosi 2023 on meille juhlan vuosi. Laitila Arkkitehtien perustamisesta on tullut kuluneeksi 45 vuotta ja sen kunniaksi meillä on myös uusi logo!

Juhlavuoden logo