Artikkelit

Käyttäjälähtöinen suunnittelu päiväkodissa: lapset käyttäjäryhmänä

Ihmisen suhde ympäristöönsä on transaktionaalinen, eli ympäristö vaikuttaa ihmiseen ja ihminen vaikuttaa sekä tiedostaen että tiedostamattaan ympäristöönsä. Myös lapsille tulisi tarjota mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja päästä osaksi tilojen suunnittelua.

Piirrustuskuva päiväkodista

Osallistumisen ja onnistumisen kokemuksia

Mahdollisuus osallistua yhteisen tilan muokkaamiseen vähentää tutkitusti esimerkiksi vandalismia ja tarvetta kapinoida niitä tahoja vastaan, jotka julkisista tiloista päättävät. Kokemus osallisuudesta saa arvostamaan ja vaalimaan rakennettua ympäristöä. Tästä näkökulmasta on tärkeää, että ihmisille tarjotaan tietoa ympäristöstään ja valmiuksia ymmärtää sitä.

Moni suunnittelutoimistokin käyttää jo melko järjestelmällisesti joitain osallistamisen ja käyttäjän kuulemisen metodeja. Olen itse tutkinut päiväkodin osallistavaa suunnittelua, järjestänyt eri käyttäjäryhmille workshopeja suunnitellessani yhteiskäyttötiloja, sekä toiminut opettajan työssä niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin parissa. Oma tietämykseni ja kiinnostukseni onkin keskittynyt erityisesti lasten kuulemisen sekä toisaalta eri käyttäjäryhmien yhtäaikaisen osallistamisen ympärille.

Toimivat tilat pienille ja isoille käyttäjille

Lapsuuden ympäristöt vaikuttavat ihmisen kokemukseen hyvinvoinnista ja viihtyisyydestä, sekä esimerkiksi kykyyn nauttia kauneudesta. Ympäristö vaikuttaa myös turvallisuudentunteeseen ja keskittymiskykyyn. Lapsella on luontainen tarve tutkia ympäröivää maailmaa, löytää se itsenäisesti ja omaan tahtiinsa ja luoda tiloja tilan sisällä esimerkiksi majoja rakentamalla ja mielikuvituksen avulla. Leikki on usein luovaa ja spontaania, ja siihen sopii käyttötarkoitukseltaan määrittelemätönkin tila: esimerkiksi hiekkalaatikko muuntuu lasten mielikuvituksessa helposti laivaksi.

Lasten käytössä olevien sisä- ja ulkotilojen olisi hyvä sisältää erilaisia mittakaavoja, jolloin eri käyttäjäryhmät voivat kokea tilan omakseen. Tilojen tulisi vastata eri kokoisten käyttäjien sosiaalisiin tarpeisiin esimerkiksi niin, että lapsi voi turvallisesti vetäytyä omiin oloihinsa ilman, että hän katoaa aikuisten näkyvistä. Toimivat tilaratkaisut tarjoavat myös fyysisiä virikkeitä ja mahdollisuuksia liikkua ja oleskella monilla eri tavoilla, sekä tietenkin hyvät ja ergonomiset edellytykset aikuisten työnteolle.

Päiväkoti case-esimerkkinä voi olla oikea fysiologisten ja sosiaalisten tarpeiden taistelutanner. Jos tilasuunnittelussa on menty hyvää tarkoittaen lähinnä lasten mittakaavan mukaan, on tilan aikuistenkin käyttäjien usein istuttava matalan pöydän ääreen matalalle tuolille, kumarreltava ja kyykittävä. Myös aistiympäristö voi olla erilainen eri korkeuksilta katsottuna, esimerkiksi valaistuksen suhteen.

Käyttäjälähtöinen suunnittelu päiväkodissa

Hyvässä osallistavassa prosessissa olisi tärkeää huomioida kaikkien käyttäjäryhmien tarpeet, mutta eri käyttäjäryhmille voi joutua soveltamaan eri tutkimusmetodeja. Lasten kohdalla tutkimusmetodeihin vaikuttavat haastateltavien rajallinen kapasiteetti ymmärtää esimerkiksi piirustuksia, mittakaavoja ja toteutuksen realiteetteja sekä verbaaliset rajoitteet ja tutkimustilanteen luomat olosuhteet, jotka voivat vaikuttaa lapsen itseilmaisuun. Toisaalta yhteisten suunnittelutyöpajojen tulokset voivat herkästi olla niin mielikuvituksellisia ja huikentelevaisia, että niiden toteutus on käytännössä mahdotonta.

Lasten ideoiden ja kohteen toteutuksen välinen ristiriita voi olla niin suuri, että lapset saattavat kokea, ettei heitä ole kuultu laisinkaan. Tätä kokemusta voi ehkäistä antamalla suunnittelun materiaaliksi esimerkiksi askartelutehtävissä riittävästi sellaisia valmiita elementtejä, jotka ovat toteutettavissa. Tarkoitus ei ole huijata osallistujia haluamaan jotain, mitä he eivät halua, vaan rajata ennalta pois jotain, mikä ei lainkaan voisi toteutua. Kun materiaalia on runsaasti, pääsevät yksilölliset toiveet kuitenkin esiin. Rajatulla materiaalilla aikaansaadut yksilölliset ratkaisut voivat myös kertoa osallistujien toiveista ja tuntemuksista tarkemmin kuin se, että vapaan piirtelyn tuloksina saadaan sekä lohikäärmeluola, vesipuisto että automattohuone – piirrosten taideilmaisullista arvoa lainkaan väheksymättä.

Pidin opinnäytetyötäni varten suunnitteluworkshopin erään päiväkodin 5–6-vuotiaiden lasten ja aikuisten kanssa. Ideoinnin rajaamista silmällä pitäen suunnittelin tarrasisustustehtävän, jossa jokainen lapsi sai eteensä suuressa mittakaavassa olevan, hyvin yksinkertaisesti esitetyn pohjapiirustuksen tulevasta tilasta sekä samassa mittakaavassa olevia paperista leikattuja kalusteiden kuvia. Tehtävänä oli kalustaa annettu tila vapaalla tyylillä ja myöhemmin kertoa minulle suunnitelmasta. Tulokset olivat rajatusta materiaalista huolimatta todella mielikuvituksellisia ja oivaltavia.

Lapset tuottivat tarrakalustetehtävässä paljon leikkiin ja fyysiseen olotilaan keskittyvää materiaalia. He miettivät, missä ja miten on mukava nukkua päiväunia, missä halutaan leikkiä, kokoontua, syödä tai rauhoittua kuuntelemaan satua. Hyvä tila vaikuttaisikin olevan sellainen, jossa on paikkansa rauhoittumiselle, leikille ja liikkumiselle ja jonka kalustus joustaa paitsi konkreettisesti pehmeytensä puolesta, myös muotoilun ja yhdisteltävyyden osalta. Mahdollisuus istua eri korkeuksilla ja eri asennoissa sekä esimerkiksi kalusteen tuoma pesämäinen suoja ja äänimaisema voivat vaikuttaa suotuisasti olotilaan ja helpottaa myös lapsen kanssa työskentelevän aikuisen työtä.

Lapset käyttäjäymmärryksen lähteenä

Lasten tavoista olla tilassa ja toistensa keskuudessa saa paljon tärkeää informaatiota. Lapset ovat luonnostaan liikkuvampia ja kehollisempia kuin aikuiset. He eivät käytä kalusteita aina suunnittelijan tarkoittamalla tavalla, vaan liikkuvat tai vaihtavat asentoa impulssiensa mukaisesti. Myös lasten ärsykeherkkyyden ja keskittymiskyvyn yksilöllinen vaihtelu näkyy haastattelutilanteessa. Haastattelu olisikin hyvä järjestää paikassa, jossa ei ole paljon visuaalisia ärsykkeitä ja melua, mutta jokin tuntoaistiin liittyvä ärsyke tai kinesteettinen kalusteratkaisu voi olla hyväkin. Pehmeän maton hapsujen näprääminen, jumppapallon päällä istuminen tai painopeiton alla makoilu voivat auttaa lasta keskittymään keskusteluun. Haastattelutilanteen tarkkailun avulla voi myös luoda hypoteeseja siitä, minkälaisella kalustuksella ja asettelulla voitaisiin lisätä suunnittelussa olevan tilan tulevien käyttäjien keskittymistä tai rentoutumista siellä missä sitä tarvitaan.

Tutkimustilanteen havainnointi ohjaa keskittymään suunnittelussa myös lasten sosiaalisiin tarpeisiin. Teetin tarrasisustuksen ja haastattelun lisäksi lapsilla kuvavalintatehtävän, jossa kahdesta tilaa ja toimintaa tai esimerkiksi muotoja ja värejä esittävästä hypoteesikuvasta piti valita mieluisempi. Lapset arvioivat mm. valitsevatko mieluummin yhteisen ison sohvan vai omat pienet nojatuolit satuhetkeä varten, tai suuren yhteispöydän vai pienemmät pöydät ruokailuun. Yksi tärkeimpiä löydöksiä oli lasten osoittama kiinnostus yhdessäoloon sekä toisaalta tarve säädellä yhdessäolon määrää esimerkiksi rajaamalla suurta tilaa pienemmäksi. Tarrakarttatehtävässä pohjapiirustukseen kiinnitettiin miltei poikkeuksetta iso yhteispöytä pienten pöytien sijasta, jotta kaikki pääsevät olemaan yhdessä.

Käyttäjäymmärrystä jokaiseen kohteeseen

Käyttäjälähtöisellä suunnittelulla varmistetaan tilaratkaisujen sopivuus loppukäyttäjille ja ratkotaan ongelmia, joita suunnittelija ei välttämättä tulisi omasta näkökulmastaan edes ajatelleeksi. Käyttäjäymmärryksen kartoitus on erityisen antoisaa silloin, kun käyttäjillä on hyvinkin mielikuvituksellisia perspektiivejä suunnitteluun, kuten päiväkotilapsilla usein on. Oikeat metodit ja suunnittelijan osaaminen ovat avainasemassa siinä, että pienimmätkin käyttäjät saavat äänensä kuuluville uusia tiloja suunniteltaessa.

Tarjoamme käyttäjälähtöisiä palveluita arkkitehtisuunnittelusta sisustussuunnitteluun, olivatpa kohderyhmääsi lapset, aikuiset tai kaikenikäiset käyttäjät. Ota meihin yhteyttä, niin keskustellaan kohteeseesi sopivasta ratkaisusta!

Lue lisää

Ajatuksia

Miten tuottaa hyvää asumista?

Kaksihenkisen asuntokunnan laadukkaan asumisen on sanottu tarvitsevan vähintään 55-60 m2 asuinpinta-alaa. Uudisasuntotuotannossa me olemme toimistossamme suunnitelleet tuon kokoisia asuntoja viimeksi ennen 2008 finanssikriisiä. Toteuttajien toiveet asuntojen keskipinta-alasta ovat tiukentuneet vuosi vuodelta. Kun korona-virus sulki ihmiset keväällä koteihinsa, moni huomasi, ettei oma asunto taivukaan siihen, että kaksi aikuista yrittää tehdä kotona töitä lasten ja lemmikkien temmeltäessä ympärillä. Tilaa rauhoittumiseen ja keskittymiseen ei ole tarpeeksi, tai sitä ei ole lainkaan.

Miten tuottaa hyvää asumista?
Ajatuksia

Toimialaa avaamassa

Arkkitehdin rooli rakennushankkeessa on pienentynyt toimialan työnjaon pirstaloituessa. Arkkitehdille on jäänyt rakennuksen ulkonäön ja tilojen suunnittelu sekä kohteen myyntiin ja markkinointiin tarvittavan materiaalin, kuten näkymäkuvien tekeminen. Jälkimmäiset ovat kokemukseni mukaan nekin kasvavassa määrin siirtymässä mainostoimistojen tehtäväksi.

Toimialaa avaamassa
Ajatuksia

Kysyin itseltäni ”Miksi?”

Elämätapamuutos on tuonut mukanaan kauniit kuulaat syysaamut ja auringonnousut, joiden ensisäteet ovat ikuistuneet myös valokuviin juoksulenkin lomassa. Onneksi syksy on ollut kaunis, eikä motivaatiota ole tarvinnut heti kerätä kaatosateessa.

Kysyin itseltäni ”Miksi?”