Ajatuksia

Asunnonostajan muistilista 3: Sisustettavuus ja säilytysratkaisut

Sisustusta ja uuden kodin säilytysratkaisuja kannattaa alkaa miettiä jo ostovaiheessa. Tästä blogista löydät vinkkejä siihen, mihin asuntoa ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota, ja millaisilla sisustusratkaisuilla teet asunnosta toimivan kodin.

Miten kalusteet ja säilytystila sopivat asuntoon?

Kalustettavuuden kannalta asunnosta olisi hyvä löytyä ehjiä seiniä, joita vasten voi sijoittaa suurempia huonekaluja ilman, että ne peittävät ikkunoita, oviaukkoja tai kulkuväyliä. Yleisesti kalusteiden sijoittelussa kannattaa huomioida ihmisen vaistomainen käytös. Esimerkiksi sänky olisi hyvä pystyä sijoittamaan paikkaan, jossa selän taakse ei nukkuessa jää ikkunaa tai avointa oviaukkoa. Näin tila tuntuu turvalliselta ja mahdollistaa lepäämisen. Myös verhoilla ja kaihtimilla voi luoda suojan ja yksityisyyden tunnetta, jos vaihtoehtoja sängyn sijoittelulle ei ole.

Esteettömyysvaatimusten myötä asuntojen pinta-alajakauma on muuttunut, koska pesuhuoneelta, käytäviltä ja eteiseltä vaaditaan uusissa asunnoissa suurempia neliömääriä. Jos vaikka kylpyhuoneessa on ylimääräisiä neliöitä ja säilytystilan määrä asunnossa on muuten pieni, voi olla hyvä miettiä, pystyisikö kylpyhuoneeseen sijoittamaan säilytyskalusteita. Kylpyhuoneessa tosin on otettava huomioon se, etteivät säilytettävät tavarat kärsi kosteudesta.

Myös katonrajasta voi löytyä yllättävän toimiva paikka ylimääräisille säilytyskalusteille. Jos yläkaapit ovat ulkonäöltään eleettömät ja samanväriset kuin seinä, niistä voi saada hyvinkin sisustukseen sopivan säilytysratkaisun.

Aikaa kestävät pintamateriaalit nostavat asunnon arvoa

Pintamateriaaleissa ostajan kannalta helpoimpia ovat ratkaisut, jotka ovat kestäviä ja ajattomia tai vaihtoehtoisesti helposti muunneltavissa. Siistit, maalatut seinät ovat helppo lähtökohta uuden kodin sisustamiselle oman mielen mukaan.

Sopiva lattiamateriaali riippuu paljon kodin asukkaista: esimerkiksi puulattia on usein miellyttävä ja aikaa kestävä vaihtoehto, mutta parketti ja suuri lemmikkikoira eivät välttämättä sovi yhteen. Lattiamateriaalin kestävyyttä kannattaa punnita erityisesti keittiössä ja eteisessä, joissa lattiapinnat joutuvat erityisen alttiiksi kulumiselle. Muovimatto voi olla hyvä tai huono uutinen: sen alta voi löytyä käytännössä mitä vain materiaalia missä tahansa kunnossa, joten yllätyksiin kannattaa varautua.

Oikein valitut pintamateriaalit nostavat asunnon arvoa ja tekevät myös sijoitusasunnosta houkuttelevamman. Neutraalit välit pintamateriaaleissa ja kiintokalusteissa ovat varmin ratkaisu, mutta pelkkään valkoiseen ei tarvitse tyytyä: esimerkiksi erilaiset puun sävyt sopivat monenlaiseen kotiin ja tuovat kiinnostavuutta sisustukseen. Puun käyttö sisustuksessa luo lisäksi luontomielleyhtymiä ja tuo lämmön tunnetta kotiin.

Etätyö tuo omat haasteensa sisustamiseen

Etätyön yleistymisen myötä kodin funktio ja reviirit sen sisällä muuttuvat. Esimerkiksi työaikojen ja vapaa-ajan yhteensovittaminen niin, että kaikki saavat työrauhan sitä tarvitessaan, voi aiheuttaa haasteita.

Jos suunnitelmissa on etätoimiston pystyttäminen uuteen kotiin, asuntoa kannattaa tarkastella työn ja vapaa-ajan erottamisen kannalta. Työpisteen olisi hyvä sijaita paikassa, johon tulee luonnonvaloa sivulta päin ja jossa työskentelijä saa itselleen työrauhan. Työt tulisi saada tarvittaessa myös piiloon vapaa-ajan alkamisen merkiksi.

Sekä työn että vapaa-ajan kannalta kodin valaistusergonomia on tärkeää. Valaistuksen olisi hyvä olla muunneltava ja koostua muustakin kuin kattolampuista: mieti, missä pistorasiat sijaitsevat, ja mahdollistavatko ne jalka- ja pöytälamppujen sijoittelun käytännöllisellä tavalla. Pistorasioiden sijainti vaikuttaa myös viihde-elektroniikan ja muiden laitteiden paikkoihin.

Sisustusarkkitehdilta apua uuden kodin suunnitteluun

Jos uuden kodin kalustaminen tuntuu hankalalta tehtävältä tai alkuun on vaikea päästä, apuun kannattaa kutsua sisustussuunnittelija. Konsultointi ei välttämättä edellytä koko kodin täydellistä uusimista, vaan sisustussuunnittelijaa voi käyttää myös keskusteluapuna alkuun pääsemisessä tai jonkin tietyn ongelmakohdan ratkaisemisessa.

Etenkin pintamateriaalien ja kiintokalusteiden valinta voi vaikuttaa asunnon arvoon hyvinkin paljon. Sisustussuunnittelija pystyy suunnittelemaan räätälöityjä ratkaisuja, jotka kestävät aikaa ja lisäävät asunnon arvoa. Sisustusarkkitehti tuntee myös arkkitehtuuria ja auttaa löytämään sisustusratkaisut, jotka sopivat talon henkeen.

Kaipaatko ideoita säilytykseen tai uuden kodin sisustukseen? Ota yhteyttä tai lue lisää sisustusarkkitehtipalveluistamme – autamme mielellämme löytämään sinulle parhaat ratkaisut!


Lue lisää

Ajatuksia

Käyttäjälähtöisen arkkitehtisuunnittelun viisi keskeistä osatekijää

Käyttäjälähtöisen arkkitehtisuunnittelun tavoitteena on tuottaa tiloja, rakennuksia ja ympäristöjä, jotka vastaavat niitä käyttävien ihmisten tarpeita ja mieltymyksiä.

Listasimme blogiimme käyttäjälähtöisen suunnittelun viisi keskeistä osatekijää.

Käyttäjälähtöisen arkkitehtisuunnittelun viisi keskeistä osatekijää
Ajatuksia

Allianssimalli rakentamisessa: peruskorjaushanke uudistaa Kouvolan Asuntojen vuokrakohteet

Allianssimalli on nouseva trendi varsinkin julkisen puolen rakentamisessa. Malli painottaa yhteistyön ja innovatiivisen ongelmanratkaisun merkitystä ja takaa tilaajalle kustannustehokkaan loppuratkaisun. Tässä blogisarjassa seuraamme Kouvolan Asuntojen perusparannushankkeen etenemistä ja jaamme matkan varrella kertyneitä oppeja allianssin toiminnasta.

Allianssimalli rakentamisessa: peruskorjaushanke uudistaa Kouvolan Asuntojen vuokrakohteet
Ajatuksia

Laitila Arkkitehdit mukana kehittämässä Haminan Seurahuoneen korttelia

Laadimme Haminan Seurahuoneen korttelille Master Planin ja investointistrategian, jonka pohjalta korttelin kehittämistä jatketaan sekä paikallisia yrityksiä, kaupunkilaisia että matkailijoita palvelevaksi kokonaisuudeksi. Käyttäjälähtöinen hanke alkaa kaikille avoimella kyselytutkimuksella.

Laitila Arkkitehdit mukana kehittämässä Haminan Seurahuoneen korttelia