Henkilöstö

Tuulianna Uimonen: ”Mistä tahansa tilasta voi saada viihtyisän oikeanlaisella sisustussuunnittelulla”

Tuulianna on Laitilan sisustusarkkitehti, joka on kiinnostunut osallistavasta suunnittelusta ja siitä, miten ympäröivä tila vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin.

”Aloitin työt Laitila Arkkitehdeilla keväällä 2019 ja sitä ennen tein freelancerin töitä sisustus- ja opetusalalla. Opiskeluaikana työskentelin Kotkan silloisessa Edificassa, eli olemme Petterin ja Tuukan kanssa kuitenkin tunteneet jo pidemmän aikaa.

Laitila Arkkitehdit on hauska työyhteisö ja olen viihtynyt täällä hyvin. Meillä on mukava porukka, jonka kanssa on kiva tehdä töitä.”

Missä olet erityisen hyvä?

”Työtäni ohjaa ajatus siitä, että kaikki tilasuunnittelu on antoisaa ja mistä tahansa tilasta voi saada viihtyisän oikeilla sisustussuunnittelun ratkaisuilla.

Vastuulleni kuuluu hieman kohteesta riippuen kiintokalustesuunnittelu, pintojen suunnittelu sekä valaistus, joskus myös irtokalustesuunnittelu. Pyrin aina huomioimaan sen, miten ihmiset ovat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa – tein opinnäytetyöni osallistavasta suunnittelusta, ja se on aihe, joka kiinnostaa edelleen.

Millaisiin kysymyksiin etsit vastauksia työssäsi?

”Haasteet liittyvät usein budjetin käyttämiseen parhaalla mahdollisella tavalla: miten luoda viihtyisä, toimiva ja pitkäikäinen tila, joka sopii myös budjettiin ja vastaa säädöksiä ja esimerkiksi sisäilma- ja ääneneristysmääräyksiä. Työhöni kuuluu myös valita käyttötarkoituksiin sopivimmat tuotteet ja materiaalit ja löytää parhaat ratkaisut tilaajan ja muiden hankkeen osapuolien näkökulmista.

Kodinsisustuksen puolella haasteet riippuvat paljon asiakkaasta: jotkut asiakkaat tietävät tarkkaan, mitä haluavat, ja jotkut taas toivovat, että heidät yllätetään. Molemmat voivat olla suunnittelijan kannalta kivoja projekteja.

Asuinkerrostaloissa suunnittelen kiintokalusteet ja pintamateriaalit ja kuuntelen rakennuttajan toiveita. Nämä toiveet eivät ole samalla tavalla henkilökohtaisia, vaan suunnittelussa pyritään neutraaleihin lopputuloksiin eikä puhuta niinkään makuasioista.”

Mikä motivoi sinua?

”Motivoidun sen ymmärtämisestä, miten ihmisen ympäristö vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin. Me elämme koko ajan näköaistimme kautta, ja se, millaisia ärsykkeitä ympäristö tarjoaa, vaikuttaa psyykkiseen ja fyysiseen olotilaan. Ihannetilanteessa sisustussuunnittelussa päästään lopputulokseen, joka parantaa tilan käyttäjien arkea ja hyvinvointia.

Usein emme tule ajatelleeksi, että esimerkiksi värit ovat samalla tavalla aistiärsykkeitä kuin vaikkapa äänet. Räikeässä ristiriidassa keskenään olevat värit ja kiusallisesti häikäisevät valot vaikeuttavat tilassa viihtymistä, kun taas harmoniset värit ja sopiva valaistus lisäävät viihtyvyyttä.”

Jos et työskentelisi arkkitehtuurin parissa, mitä tekisit työksesi?

”Olisin ehkä kuvataiteilija, tai voisin lähteä opiskelemaan psykologiaa. Opinnäytetyötä tehdessä luin paljon ympäristöpsykologiaa. Näkökulmanani oli erityisesti osallistamisprosessi: miten käyttäjä saadaan sitoutumaan ympäristöönsä ja sen vaalimiseen. Ympäristöpsykologiassa on muutenkin paljon asioita, jotka kiinnostavat ja liittyvät läheisesti nykyiseen työhöni – ihmisen hyvinvointi on tiiviisti yhteydessä ympäristöön.”

Kiinnostava työprojekti, jossa olet ollut mukana?

”Tuoreista projekteista suosikkini on ollut kerrostalokohde Haminassa. Sain olla projektissa mukana suunnitteluvaiheesta valmistumiseen asti, ja olemme saaneet asukkailta hyvää palautetta. Kyseessä on vuokrakohde, mutta onnistuimme silti tekemään arvokkaan näköisiä ratkaisuja tylsän massan sijaan, ja on mukavaa, että asukkaatkin ovat ilahtuneet lopputuloksesta.

Olen myös kiinnostunut luovien tilojen suunnittelusta. Esimerkiksi musiikkistudion suunnittelu oli antoisaa ja opin valtavasti siitä, miten ääni käyttäytyy tilassa. Haluaisin tulevaisuudessakin päästä suunnittelemaan tiloja, jotka tukevat käyttäjiensä työskentelyä ja ruokkivat luovuutta.”


Lue lisää

Henkilöstö

Jarkko Rauvanlahti

Jarkko on arkkitehtuurisuunnittelun moniottelija, joka tuo Laitila Arkkitehdeille pitkän linjan osaamista erityisesti julkisten toimijoiden suunnitteluprojekteista.

Jarkko Rauvanlahti
Henkilöstö

Inkeri Kankkunen

Inkeri saapui Laitila Arkkitehtien riveihin tekemään diplomityötä käyttäjälähtöisestä suunnittelusta, ja toimii nykyään toimiston täysipäiväisenä arkkitehtina.

Inkeri Kankkunen
Henkilöstö

Tuukka Karjalainen

Arkkitehti Tuukka Karjalainen motivoituu ongelmanratkaisusta ja vaalii pitkiä asiakassuhteita. Lue lisää Tuukan uratarinasta alta.

Tuukka Karjalainen

Pysy ajan tasalla rakentamisen trendeistä

Tilaa uutiskirje